Vuoden 2022 kliininen asiantuntija, Heli Karhinen

 Hei,

Täällä kirjoittelee Heli Karhinen, vuoden 2022 kliininen asiantuntija (YAMK). Iso kiitos Kliiniset asiantuntijat -YAMK saamastani huomionosoituksesta. Olen hyvin kiitollinen ja innoissani tunnustuksesta sekä siitä, että saan tehdä työtä, joka tuottaa minulle iloa, on monipuolista, laaja-alaista, mahdollistaa jatkuvaa oppimista.

Urani sairaanhoitajana on edennyt melko perinteisesti. Valmistuin sairaanhoitajaksi 34 vuotta sitten. Haaveenani oli erikoistua terveydenhoitajaksi, tämä toteutuikin 1993. Tällöin Suomessa vallitsi lama, en uskaltanutkaan heittäytyä vakinaisesta Keski-Suomen keskussairaalan tapaturmaosaston sairaanhoitajan työstä keikkatyötä tekeväksi terveydenhoitajaksi. Haaveeni unohtui, enkä ole tehnyt terveydenhoitajan töitä koskaan. Kymmenen vuorotyövuoden jälkeen siirryin Kirurgian poliklinikalle päivätyöhön lähinnä ortopedian pariin. Työurani aikana olen ollut muutamaan otteeseen terveydenhuollon potilastietojärjestelmiin liittyvissä koulutus- ja opetushommissa sekä projekteissa. Nämä erilaiset työt innostivat minua urallani eteenpäin, vahvistivat itseluottamustani ja ohjasivat päivittämään tutkintoani. Tein ensin sairaanhoitaja AMK, joka vaadittiin tuolloin vanhamuotoisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneilta, jatkoin siitä opiskelua kliiniseksi asiantuntijasairaanhoitajaksi, saavutin YAMK- tutkinnon 2019.

Tällä hetkellä toimin Sairaala Novassa kirurgian poliklinikalla kliinisenä asiantuntijasairaanhoitajana. Meillä on iso poliklinikka, johon kuuluu kirurgian eri erikoisalojen ajanvarauspoliklinikkatoimintaa, toimenpideyksikkö, leikkauspotilaiden hoidonsuunnittelua sekä leikkauspotilaiden vastaanotto- ja kotiutusyksikkö. Työni yksikössämme on itseohjautuvaa, moniammatillista yhteistyötä, monella tavalla monipuolista työtä, jossa on kehittävä ote. Olen mukana niin opiskelijoiden (sairaanhoitajat ja lääketieteen kandit) kuin yksikkömme työntekijöiden arjessa. Kehitämme yhteistyössä prosessejamme potilaiden parhaaksi. Olemme viimeisen vuoden aikana tehneet digihoitopolkuja, ottaneet käyttöön etävastaanotot, muokanneet potilasohjeita ja -oppaita, uudistaneet nettisivuja, kehittäneet potilaskutsuja tekstiviestein ja nämä työt jatkuvat 1.1.2023 aloittavan Keski-Suomen hyvinvointialueen sisällä. Kuulun alueellamme vastaanottopalveluiden, digihoidon sekä kirjaamisen kehittäjäryhmiin. Näistä saan hyvää aivopähkinää työpäiviini. Olen myös yrittänyt ylläpitää poliklinikkasairaanhoitajan ja hoidonsuunnittelun osaamista, jotta pystyn näkemään arjen haasteet ja toimimaan asiantuntijana omalla alueellani.

Toivon, että urapolkuni ja toimenkuvani avaa teille lukijoille ajatuksia siitä, kuinka voitte itse viedä uraanne toivomaanne suuntaan, tehdä niitä asioita, jotka ovat teille työssänne tärkeitä tai tuovat arkeenne iloa. Olemme suuren osan elämästämme työpaikoillamme, joten työn pitää tuntua itselle mieleiselle, eettisesti oikealle. Joskus on hyvä heittäytyä ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, yllättäen se voikin olla parasta mitä on työuran aikana tapahtunut.

Olemme luoneet Sairaala Novaan kliinisten asiantuntijoiden verkoston. Olen halunnut osaltani pitää sitä elävänä, osallistua tapaamisiin ja kehittää yhdessä muiden verkoston toimijoiden kanssa. Osallistukaa tekin alueillanne ja olkaa aktiivisesti mukana toiminnassa - yhdessä olemme enemmän!

Mottoni: ”Mikään ei voi muuttua, jos ei uskalla tehdä asioita eri tavalla kuin ennen.”

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, otahan yhteyttä Linkedinissä tai etunimi.sukunimi (at)ksshp.fi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveysaseman sairaanhoitajasta projektipäälliköksi, Suvi Björqvist

Tohtoriksi YAMK koulutuksen jälkeen