Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2024.

Monien vaiheiden kautta unelmatyöhön

Kuva
Vuoden 2023 Kliinisen asiantuntijan Jenni Nurmen urapolku on sisältänyt monia vaiheita. Matka sairaanhoitajaksi alkoi Valmistuttuani lukiosta keväällä 2005, oli jo selvää, että hoitotyö olisi oma alani.  Hain tuolloin yhteishaussa opiskelemaan kätilöksi ja sairaanhoitajaksi, mutta ensimmäisellä hakukerralla ei onnistanut. Päätyin vuodeksi Vihdin pitkäaikaisosastolle hoitoapulaiseksi TE-toimiston kautta. Näin sain vielä lisää ymmärrystä alasta sekä varmuutta, että kyseessä olisi oma alani. 2006 yhteishaussa hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi. Terveydenhoitaja-opinnot jäivät pisteestä kiinni ja lopulta ovi aukesi Stadiaan eli nykyiseen Metropolia ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja opintoihin.  Opinnoissani suuntauduin lasten ja nuorten hoitotyöhön ja erityisesti painotuksena neonataalihoitotyö. Kuitenkin opintojen aikana kiinnostus seksologiaan jäi ja kasvoi. Alkuun suoritin Metropoliassa täydennyskoulutuksena nuorten seksuaaliterveyden edistämisen- kurssin 2010-